Meillä on parempi kausi jatkunut tuolta edellisviikon torstailta, eli nyt on menossa jo yhdeksäs hyvä päivä :O Tämähän on nyt ihan poikkeuksellisen pitkä hyvä jakso, voitaisiinko me ehkä varovaisesti uskaltaa, ehkä, toivoa, että pahin olisi taltutettu…?
Ma-la 10.-15.7. Koko kuluneen viikon aikana Nemin kuume ei ole noussut juuri 39 yläpuolelle, korkein lukema on tainnut olla 39,1. Se on kävellyt ja käyttänyt jalkojaan koko ajan – ja tätä on siltä hieman vaadittukin etenkin sen jälkeen, kun alkuviikosta Nemi jäi kiinni pienestä foolaamisesta: se oli aiemmin päivällä kävellyt aivan mainiosti, ja yhtäkkiä se ei suostunut laskemaan takajalkoja maahan. Ei sitten millään. Kun yleisvointi ei kuitenkaan ollut huonontunut, – eli kuume ei noussut, koira oli pirteä ja virkeä ja niin edelleen, – niin koiraani lukien en ihan täysin uskonut, että kaikki olisi ihan puhdasta kipua. Mikko tuki koiraa ja yritti saada sitä seisomaan, onnistumatta. Koira nojasi täysin painonsa Mikon käsille. Minä hain namipurkin, josta koira ei ole saanut herkun herkkua nyt kolmeen viikkoon, ja rapisuttelin kylmäkuivattua kanapalaa kolmen metrin päässä koirasta. Korvat nousivat hörölle, katse silmissä kirkastui ja kas kummaa, kun ne takajalat alkoivat yhtäkkiä toimia vallan mainiosti! Hyvä muistutus siis taas; koirat osaavat myös näytellä, ja niiltä tarvittaessa kannattaa vähän vaatia asioita 😉
Keskiviikkona 12.7. meillä oli kontrollikäynti eläinlääkärissä. Eläinlääkärimme oli silmin nähden ilahtunut, kun pentu köpsötteli sisään huoneeseen omin jaloin. Verikokeiden tulokset osoittivat, että veriarvot olivat edelleen oikein hyvät, ja eläinlääkäri oli hyvin positiivisella kannalla. Seuraavan kontrollitsekin hän kehotti varaamaan vasta 10-14 päivän päähän, ja Pamolia voisimme ruveta koettaa vähentää viikon kuluttua. Lähdimme klinikalta erittäin onnellisina, ja omilla jaloilla kävellen! <3
Eläinlääkärin pihamaalla nuuskuttelemassa. Jalkojen pihtisyys näkyy kuvassa hyvin.
Torstaina tulimme jälleen mökille. Järvi-ilmastossa täytyy jolla jotain parantavaa voimaa, sillä Nemin askel parani taas aivan huimasti mökille saavuttuamme. Pihapiirissä on luontaisesti hieman vaihtelua, kuten matalia kivisiä rappuja, mustikkamättäitä ja niin edelleen. Nemi kävelee maastossa ”kuin vanha tekijä”, perjantaina sen menoa piti jo vähän hillitäkin! Kuume on pysynyt poissa – tämä myös, vaikka viime yötä vasten annettu kuumetta alentava Pamol oli onnistuttu sylkaisemään huulipoimuista lattialle, ei lämpö ollut aamulla kohonnut yhtään! 😀 Huojentavaa on myös, että koiran takajalat eivät ole niin pahassa pihdissä kuin ne ehkä voisivat olla – olen todella tyytyväinen ja onnellinen näin hienoista tuloksista!
Takajalat ovat pihdissä, mutta eivät pahasti (liikkeessä ehkä hieman enemmän, kuin paikallaan seisten, kuten kuvassa).
Nemi kävelee varmasti omilla jaloillaan, ja sen kävelee hienosti selkä jo melkoisen suorana. Aiemmin se on kävellyt selkä kaarella, takajalat rungon alla.
Ulkoilut ja liikkuminen koostuvat nyt tällaisina hyvinä päivinä noin 15 minuutin pituisista jaksoista, jolloin koira määrittää itse liikkumisvauhtinsa. Me käpsyttelemme ympäri pihaa, ja jos Nemi haluaa istua tai mennä maate, ollaan paikallaan muutama minuutti. Autan sen ylös, ja sitten jatketaan taas pihamaan mittailuja. Kun piha on nuuhkuteltu läpi, tuon koiran takaisin sisään lepäämään ja taas esimerkiksi tunnin päästä lähdetään uudestaan. Pientä, kevyttä ulkoilua ja nenän käyttöä, riittävästi lepoa ja taas pientä liikettä jalkoihin.
Pidättehän meille peukkuja ja sormet ja varpaat ristissä, että tämä olisi nyt lähtölaukaus lopulliseen paranemiseen?