Kaksi viikkoa sitten, kesäkuun puolessa välissä ja Nemin ollessa 17-viikkoinen, meillä oli alla aivan tavallinen viikko. Sopivasti metsä- ja hihnalenkkejä, painileikkejä Dannyn kanssa, ja tietenkin lepoa. Täysin oireeton ja normaalisti voiva pentu. Perjantaina illalla olimme lähdössä metsälenkille, kun ensin katsoin koiran kävelevän vähän oudosti. Sata metriä myöhemmin se ontui jo täysin vasenta takajalkaa. Ehkä Nemi kolautti polvensa lenkin alkuvaiheessa rymytessään? Käännyimme ympäri, palasimme kotiin, annoin kipulääkettä ja lepäsimme viikonlopun. Koira onnahti viikonlopun aikana yhden satunnaisen kerran; sillä saattoi olla myös hieman lämpöä, mihin en tässä vaiheessa osannut reagoida. Maanantaina käytiin vielä illalla hiekkamontulla, ja sielläkin koira liikkui täysin normaalisti.
Ti 20.6. Seuraavana päivänä helvetti pääsi irti. Nemi oli koko päivän erittäin väsynyt ja kipeä, ja sillä oli kuumetta jossain 40 kieppeillä ja ylikin. Iltapäivästä soitin eläinlääkäriin ja pentu otettiin vastaan heti (tässä kohtaa Nemi piti kantaa sylissä) ja sitä alettiin tutkia ja hoitaa; verikokeet, pentu tippaan ja kipulääkettä. Nemillä havaittiin olevan kosketusarkaa särkyä pitkissä putkiluissa sekä ranteiden kasvupateissa.
Ke-to 21.-22.6. Keskiviikkoaamuna palattiin lääkäriin jatkamaan nesteytystä ja röntgenkuviin. Koira oli erittäin flegmaattinen ja kipeä, kuume koko päivän välillä 39,4-40,3. Röntgenkuvista nähtävissä oleva tulos oli selkeä: HOD.
HODia lähettiin hoitamaan seuraavasti: kipulääke (Norocarp), antibiootti (Kesium), kuumetta ja tulehdusta alentava parasetamol-kuuri (Pamol) ja kovassa tablettihässäkässä vatsaa suojaamaan happosalpaajalääkitys (eli närästyslääke, Antepsin). Ruokintaan valittiin isojen pentujen nappularuoka, jossa makroravinnearvot olisivat parhaimmat jättikoiran kasvun tukemiseen – ruokana meillä nyt siis kasvattajankin käyttämä Eukanuba Large Breed; ruoassa erittäin matalat kalsium- ja fosforipitoisuudet. Jotta makroravinteet saadaan pysymään mahdollisimman oikeina, ei koiralle anneta nyt oikeastaan mitään muuta tässä akuutissa vaiheessa. Ruokaan lisätään toki myös maitohappobakteeria.
Torstaina Nemi oli edelleen haluton liikkumaan ja kipeän oloinen. Askel oli lyhyt ja töpöttävä, pahemmin oireilevat takajalat tulivat pökkelötönkköinä perässä ja koira kulki selkä kaarella, jalat kropan alla. Takapään voimattomuus ja kipu alkoi aiheuttaa myös takajalkojen pihtiin kääntymistä. Iltaa kohden kuume alkoi kuitenkin laskemaan 39,10:stä illan 38,6:een.
Pe-su 23.-25.6. Kuume saatiin parasetamolin avulla alas, ja perjantaina-lauantaina vointi alkoi selkeästi parantua. Olon koheneminen oli havaittavissa ihan muutamien tuntien jaksoissa: koira nousi pediltä itse (vaivalloisesti, mutta nousi kuitenkin), halusi lähteä ulos vaikka liikkuminen vaikeaa olikin. Askeltaminen näytti jo aavistuksen helpommalta. Ulkoilut koostuivat muutaman minuutin pituisista köpöttelyhetkistä ja lähinnä keskikesän järvimaiseman nuuhkuttelusta. Kehon lämpö pysyi koko ajan 38,5. Ruoka maistui ja vatsa toimi koko ajan hyvin.
Ma 26.6. lääkärin ohjeen mukaisesti jätin parasetamolin antamatta, kun kuume oli ollut poissa jo 2,5 päivää, kokeillakseni pärjääkö koira jo ilman sitä – parasetamolin liikakäytöllä on toksisia vaikutuksia maksaan, ja siksi ohjekin oli antaa Pamolia enintään viiden päivän ajan. Kuitenkin, tai ehkä siksi, kuume lähti uudestaan rajuun nousuun kohoten päivän aikana jopa 39,9 asti. Koira alkoi heti liikkua huonommin ja muuttua väsyneemmäksi. Meillä oli myös kontrolliaika eläinlääkäriin, jossa otettiin uudet verikokeet. Tuloksista nähtiin, että maksa-arvot olivat aavistuksen koholla, mutta Pamol-lääkitystä päätettiin jatkaa, jotta kuume saataisiin taas alas ja komennus seuraavaan verikokeeseen kahden päivän päähän.
Ti-ke 27.-28.6. Keskiviikkopäivään mennessä minulla oli käsissäni erittäin apaattinen, kuumeinen ja väsynyt pentu, joka ei ollut syönyt kunnolla enää sunnuntain jälkeen – jos eläinlääkäriaikaa ei olisi ollut jo varattuna, olisin jo sellaisen joka tapauksessa kiireesti varannut, niin kipeä pentu oli. Kuume pysyi tiiviisti 39,3-40 tuntumassa. Sen liikkuminen oli erittäin huonoa, vaikeaa ja hidasta. Eläinlääkärin kontrollikäynnillä todettiin, ettei maksa-arvot ole enää kohonneet maanantain jälkeen, joten Pamolia jatkettiin. Saimme komennuksen, että koira on pakko saada syömään ja juomaan, tarvittaessa pakkoruokinnalla – se tarvitsee ravinteita ja energiaa, jotta se jaksaa parantua. Lääkäri laittoi niskanahkaan ihon alle ravintoliuosta ja sovittiin tilannetsekki puhelimitse perjantaille ja seuraava verikoetsekki viikon päähän. Alkuillasta Nemi osoitti jo pientä piristymistä (alkaen siitä, että se ylipäätänsä nosti pään pediltä, kun joku käveli ohi).
Akuuttia vaihetta on nyt takana viikko, ja siihen aikaan on mahtunut parempi vaihe sekä kaksi kipeämpää jaksoa. To be continued…