”Moooiii!

Joku tommonen pönötyskuva piti saada tänne kuulemma ottaa… Hitsi, taas on ehtinyt tapahtua niin paljon kaikkea jännää, ettei tuo mamá meinaa kuulemma ehtiä pysyä perässä vauhdissa – siis blogin päivityksen kanssa! No ei se ehkä pysy minunkaa perässä enää kauaa, mä osaan juosta jo niin tosilujaa!

Mutta viime viikonloppuna käytiin taas uudessa paikassa. Sen nimi on kuulemma mökki. Se oli aika mainio paikka: pihapiirissä oli ihania mustikkavarvikoita, missä laukata (täysii, tietenkin!) ja sitten siellä oli iso järvi, mutta sinne en kyllä halua mennä. Pääsin tutustumaan naapurimökin koiriin ja sitten mä tapasin ihania uusia ihmisiä, mut niistä ihan parhaita oli lapset, niiden kanssa oli niin hauska touhuta! Meillä oli ihan hyvät leikit. Vanhemman tytön leikkikoira oli tosi kiva, mikseiköhän se antanut sitä mulle? T. Nemi”

Meillä on olemassa pari kiintopistettä oman kodin lisäksi: ne ovat vanhempieni kotitalo, eli lapsuudenkotini, sekä kesämökki. Kumpaankin ajeluaikaa tulee kotoamme reilu pari tuntia. Viikonloppureissut maalle ovat aina ajomatkojensa arvoiset; kiitos ihanien vanhempieni, jotka meidät aina avosylin vastaanottavat, ja jotka blogissa myös Mamina ja Pappana tästedes tunnetaan.

Lauantain työpäivän jälkeen pääsimme lähtemään viikonlopun viettoon, ja tällä kertaa suuntasimme vanhempieni mökille järvimaiseman rauhaan. Hienosti Nemi jaksoi parin tunnin pituisen ajomatkan; muutenkin neiti on ollut erittäin hyvä automatkustelija nyt alusta asti.

Mökin pihapiirissä vastassa odotti innostunut ja kiinnostunut uusi sukulaisjoukko: Mami ja Pappa, sekä minun siskoni perheineen. Rauhallisesti ja suloisesti käyttäytyvä Nemi jättitassuineen ja -korvineen hurmasi takuuvarmasti jokaisen.

Ehkäpä hauskinta antia viikonlopusta tarjosi lasten kohtaamiset: siskontytöt, neiti A, pian 5 vuotta, ja neiti I, 9 kk, olivat aivan haltioissaan Nemistä. Ja Nemi leikki ja touhusi lasten kanssa erittäin hienosti – niin ylpeä olin koiranpentuni hermoista siinä kohtaa, kun yhdeksänkuisen vauvan nyrkki nappaa koiran silmäkulmasta ja samanaikaisesti toinen nyrkki puristuu kiinni koiran korvaan. Sekuntikin on siinä kohtaa pitkä, kun tällaista puristusotetta aletaan irrottaa. Mutta Nemi malttoi hienosti, eikä tämä aiheuttanut koirassa mitään, ei yhtään mitään, reaktiota. Niin loistava pentu!

Koiravauva ja pieni lapsi on hyvä yhdistelmä – ja tietenkin aina valvottuna!

Vielä tällä reissulla Nemiä ei saatu Päijänteen vesiin, vaikka mökkiranta meillä onkin ihanan matala ja turvallinen. Sen sijaan pentu juoksenteli ihan intopinkeänä pitkää laituria eestaas; eipä kauheasti haitannut alapuolella tuulessa läiskyvä vesikään. Mitenhän kävisi, jos ensi kerralla koettaisin saada koiran soutuveneeseen… Siinä tapauksessa pitänee harkita kasvuikäiselle kakaralle pelastusliivien hankintaa – aikuisen doggikoon pellarit meillä onkin jo odottamassa tulevaisuuden uintireissuja (luettavissa siis on, että olen päättänyt, että tästä tulee uiva koira).

Pääsimme viikonlopun aikana tutustumaan myös naapurin jackrusseleihin. Russelit suhtautuivat Nemiin oikein hyvin, vaikkakin vähän hämmentyneesti: tuo selkeästi tuoksuu pennulta, mutta miten se on noin valtavan iso…?? Toivotaan, että naapurin mökkikoirista ja Nemistä saadaan vielä hyvät kaverukset jatkossa.

Mökillä yritämme ehtiä käymään niin usein kesäisin kuin se vain mahdollista on. Tästä alkaa virallisesti kesä! 🙂