Pieni Nemi kasvaa ihan hirmuista vauhtia, lähestulkoon silmissä! Ei ole montaa päivää siitä, kun minusta tuntui että pentu oli venähtänyt reilun seitsemän tunnin yöunien aikana korkeutta ja kokoa ihan mahdottomasti 🙂
Sitä mukaa, kun pentu kasvaa, pystytään hiljakseen lisäämään lenkkien monimuotoisuutta ja pituutta. Pienen pennun ehdoillahan tässä tietenkin mennään; esimerkiksi ihan ihkaensimmäinen hihnalenkkimehän silloin parisen viikkoa sitten taisi olla kokonaiset 100 metriä 🙂 Kotimme vierestä lähtee mukavan vaihtelevia ulkoilumaastoja sammalmetsineen, kallioineen ja peltoineen, ja nyt sinne metsään suunnataan opettelemaan honkkelijalkojen koordinaatiota ja Äitin lähettyvillä pysymistä 🙂
Ai mikä kevät? Toukokuun alussa mennään, ja lämmintä vaatetta saa pukea ylle!
Ja hienostihan tuo pentu seuraa <3 Se on oppinut hyvin nopeasti, että Maman liikkeitä kannattaa pitää silmällä; minä kun en huutele perään, vaan oletan koiran seuraavan ja tarkkailevan minun menemisiäni. Pari kertaa kun välimatka ehti kasvaa Ihan Huiman Pitkäksi (ainakin pienen pennun mittakaavassa), tuli Nemille kiire juosta minut kiinni. Nyt se jo selkeästi tarkkailee tarkemmin minun kulkuani, ja seuraa oikein hienosti lähellä.
Sammalkiven valtiatar 11,5 viikkoa
Lenkkipolulle osui oikein kaunis, aurinkoisella paikalla köllöttelevä sammalinen kivi, ja siihenhän piti päästä ottamaan kuva (yllä). Mutta kiveltä laskeutuessa Nemille tuli joku ihme häröpallohetki. Minä kyykistyin ottamaan kuvaa, ja Nemi ilmeisesti tulkitsi sen kehoitukseksi tulla syliin. Ennen kuin ehdin tajuta, koira seisoi puolen metrin korkuisella kivellä takajaloillaan, ja sen etujalat nojasivat ensin olkapäälläni ja hetkeä myöhemmin pääni päällä. Tässä kohtaa koirakin taisi tajuta että idea oli vähän huono, ja että ilmeisesti syliin ei tästä juuri nyt päästä. Seuraavaksi meiltä molemmilta meni tasapaino, mutta onnekseni sain ohjattua pennun laskeutumaan pehmeää ja sammaleista liukumäkeä, ennen kuin se tumpsahti maahan selälleen. Ylös räpiköityään koira lähti kiipeämään heti takaisin kivelle: Kivaa! Uudestaan! Toinen laskeutuminen otettiin vähän hallitummin ja hillitymmin. 🙂
Metsälenkillemme tuli pituutta noin 1,5 kilometriä. Vautsi! 😀 Hienosti Nemi jaksoi, ja sen vauhdilla ja tahdilla ulkoilu tietenkin tehdään. Loppumatkasta piti palata taas hihnaan, ja kummasti kun auto alkoi häämöttää parkissa, tuli Nemille kova kiire autolle. Taisi sittenkin vähän väsyttää. Kotona kohdistettiin leluihin vielä hirmuiset ylikierrospurkaukset, ja sen jälkeen pentu onkin nukkunut sikeästi sohvalla.
Minä muuten päädyin hankkimaan yliäänipillin! Varma luoksetulo, ja sen myötä mahdollisuus ulkoiluttaa koiraa paremmin vapaanakin, on minulle tärkeä asia. Ja koska minä en ole koskaan oppinut viheltämään (ihan tosi!), aion nyt kokeilla pillin käyttöä ihan alusta alkaen. Katsotaan, pysyykö pilli mukana käytössä, vai kuinka pian unohdan ottaa sen mukaan. Katsotaan, ideana se kuitenkin olisi aika mielenkiintoinen.